Hiuksiin jätettävä hoitoaine – valitse oikeanlainen tuote

Kaikki tietävät, että hiusten hoitoaine on tärkeä osa hiuksista huolehtimista. Hoitoaineita on erilaisia. Osa niistä kosteuttaa hiuksia, osa auttaa selvittämään takkuja ja jotkut pitävät värin hyvän näköisenä. Hoitoaineella voi siis olla monta tehtävää. Yleensä hoitoaine levitetään hiuksiin shampoon pois pesemisen jälkeen, sen annetaan vaikuttaa hetken ja sitten se pestään pois. On kuitenkin olemassa myös hoitoaineita, jotka jätetään hiuksiin. Näin ne pystyvät vaikuttamaan pidempään ja säilyttävät hiuksissa niiden tarvitseman kosteuden. Hiuksiin jätettävä hoitoaine myös suojaa hiuksia ja tekee niistä vahvemmat. Kosteuttavat ja ravitsevat ainesosat saavat hiukset kasvamaan paksumpina ja terveempinä, mikä on varmasti monen tavoite. Sen vuoksi hiuksiin jätettävät hoitoaineet ovatkin erityisen suositeltuja suomalaisille, sillä suomalainen hiuslaatu on tunnetusti ohut. Tällöin kaikki hiusta vahvistavat tuotteet ovat tarpeen. Varsinkin kylmä talvi ja viiltävä viima voivat aiheuttaa ongelmia hiuksille, joten niitä vastaan on syytä suojautua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hiuksiin jätettävä hoitoaine hoitaa hiusta välittömästi, mutta säännöllisesti käytettynä sillä on myös pitkäaikaisia vaikutuksia.

Valitse hiuslaadullesi sopiva hoitoaine

Kuten tavallisia hoitoaineitakin, myös hiuksiin jätettäviä hoitoaineita on moneen lähtöön. Hoitoaine tulee valita siten, että se on omalle hiuslaadulle sopiva. Oma hiuslaatu tulee siis ensin tunnistaa. Vaihtuvista sääoloista johtuen suomalaiset hiukset ovat monesti huonokuntoiset ja kuivat. Sellaisille hiuksille suositellaan paksua ja ravinteikasta hoitoainetta, jotta huonokuntoiset hiukset voivat saada maksimaalisen kosteutuksen. Tällaisissa hoitoaineissa on yleensä myös ravinnepaikkaavia ainesosia, joiden avulla hiusten kunto alkaa hiljalleen kohenemaan. Jos hiukset ovat kiharat, tulee silloinkin valita paksu ja voidemainen hoitoaine. Paksut hoitoaineet sen sijaan eivät sovi kovin ohuille hiuksille. Ne ovat koostumukseltaan liian raskaita, jolloin hius saattaa pahimmassa tapauksessa rasittua vieläkin enemmän. Ohuille hiuksille sopii hyvin kevyt ja suihkemainen hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka hoitaa hiusta, mutta tekee sen hellävaraisesti. Suihke ei myöskään saa ohuita hiuksia litteäksi päänahkaa vasten, kuten paksu voidemainen hoitoaine tekee. Kevyt suihke näyttääkin paremmalta hiuksissa.

Hiuksiin jätettävä hoitoaine värjätyille hiuksille

Värjättyjä hiuksia tulee aina käsitellä eri tavalla kuin värjäämättömiä. Monien värien kohdalla ongelma on siinä, että ne haalistuvat helposti, mikäli hiuksia ei pese ja hoida oikealla tavalla. Värjätyille hiuksille on suunniteltu hoitoaineita, jotka pitävät värin kauniina eivätkä haalista sitä, vaikka hiuksia pesisi joka päivä. Värjätyille hiuksille suunnitellut tuotteet eivät myöskään anna auringon vaikuttaa hiusten väriin. Monesti esimerkiksi punaisen sävyt haalistuvat helposti auringossa, mutta kun värjättyjä hiuksia hoitaa oikeanlaisilla tuotteilla, sävy kestää kauemmin eikä auringonvalo vaikuta siihen. Värjätyille hiuksille tarkoitetut hoitoaineet myös lisäävät hiusten kiiltoa sekä estävät niiden rasvoittumista. Kun hiukset eivät rasvoitu niin paljoa, niitä ei myöskään tarvitse pestä kovin usein. Sekin auttaa säilyttämään värin kauniina.